
jussi lankoski
Stand Up koomikko
Jussi Lankoski on stand up -koomikko ensimmäisessä sukupolvessa. Kankaanpäästä maailmaa valloittamaan lähtenyt esiintyjä tykkää ottaa lavalla riskejä yleisön kanssa, mutta tärkeintä hänelle on naurattaminen hyvässä hengessä. Jussin esityksessä ei välttämättä kuulla alapääjuttuja, mutta Kankaanpääjuttuja on melkein aina luvassa.
Jussi Lankoski on aiemmalta ammatiltaan näyttelijä. Hän on näytellyt mm. Lappeenrannan kaupunginteatterissa kahden ja puolen vuoden ajan, jos mietit miksi hän on niin tutun näköinen. Jussilta löytyy tilannetajua ja hyvä kuuloaisti, jonka vuoksi hänet voi palkata myös mm. juontajaksi tai vaikka runoja lausumaan. Onhan hänet palkittu aikoinaan myös Vuoden nuorena lausujana.